sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Poukkoilua Podyjín kansallispuistossa

Jos metsään haluat mennä nyt...

Pienenä tietoiskuna mainittakoon, että Podyjí on alun perin perustettu vuonna 1978 ja sen alueelta voi löytää tammimetsiä, jokirantoja, nummialueita sekä harvinaisia kasvi- ja eläinlajeja. Siispä aikaisin aamulla suuntasimme bussilla kohti Itävallan rajaseutuja ja Dýjen jokilaakson huimia näkymiä. Tällä kertaa suomalaisseurueeseemme oli myös liittynyt yksi uskalias espanjalaiskokelas, Adrian.

Bussi saapui aluksi kansallispuiston vieressä sijaitsevaan Znojmon kaupunkiin. Pian katukivetys vaihtui kuitenkin poluksi jalkojemme alla kun karistimme kaupungin pölyt meindeleistämme ja suuntasimme kohti metsiä ja merkittyjä ulkoilureittejä. Taipaleen aluksi reitti mutkitteli joen vierustaa hyvän matkaa. 

Varrella virran...

Ruusuu, kasvaa mun sydämmessäni...
Tähän aikaan keväästä metsäisen maan pintaa peittää vielä paksu kerros lehtipuiden lehtiä, joka kahisee kulkijan jaloissa. Tämä tietenkin herättää suomalaisen sisällä pienen muiston kotimaan kiiltävistä keväthangista ja lumessa telmimisestä. Ruskea lehtikarike toimikin paremman puutteessa lumen korvikkeena, kun joukkiostamme kukin vuorollaan intoutui hautautumaan lehtinietoksiin. Leikki-ikä on koko ikä!

Jossain sataa ruskeaa lunta...
Maan povesta kylmä silmä tuijottaa...
Taukoa kipusimme viettämään läheisen rinteen päälle. Tässä vaiheessa piisasi lämpöä jo sen verran, että saatoimme viettää siestaa kesäisissä merkeissä aurinkoa palvoen. Tammimetsä tarjosi oivat puitteet puissa kiipeilylle, minkä myös seurueemme viralliset apinat havaitsivat. Allekirjoittanut aloitti leikkimielisen tammenterhosodan, joka pian kuitenkin lähti käsistä ja levisi kansainväliseksi konfliktiksi myös Adrianin liittyessä mukaan. Lopulta murskaavan ylivoiman edessä oli tunnustettava tappio..

Käyn ahon laitaan, minä ilman paitaa...
Matka jatkui edelleen tammimetsän läpi kiemurtelevaa polkua pitkin kohti Dýje-joen laitaman näköalapaikkaa. Sieltä avautuivat mahtavat näkymät jokilaakson jyrkille rinteille ja sieltä saattoi nähdä myös läheisen Znojmon laitamia. Kamerat lauloivat aikansa, jonka jälkeen aloimme suunnistaa takaisin kohti sivistystä. 

Kaukaa taas, palaan joelle kerran...
Sininen on taivas siniset on silmänsä sen...


Mutta mitäpä olisi kansallispuistossa käynti ilman kylmää olutta? Tämä elämää suurempi kysymys hiipi vääjäämättä mieliimme kun ohitimme varsin houkuttelevan näköisen kuppilan puiston laitaman pikkukylässä. Pian löysimmekin itsemme terassilta kylmien tuoppien äärestä. Takaisin tallustellessa pojat intoutuivat vielä nakkelemaan frisbeetä kylänraitilla. Ohitimme myös kanervanummen, joka ei ehkä keväällä ole kauneimmillaan. Seesteisen illan laskeutuessa Znojmon ylle, nappailimme vielä joitakin kuvia ennen uneen tuudittavaa bussimatkaa ja paluuta Brno:n kotikulmille.


Mua puri baarikärpänen, mut miksi suremaan...

Saat multa horsman...

Minä olin lentäjän poika...
Teksti: Sari
Kuvat: Sari,EJ,Ose

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti