Tsekkimylyvii: Häsläystä Slovakiassa! 8.-11.3.2012

Viikonloppu lähestyi ja suunnitelmissamme oli siirtyä jälleen Slovakian puolelle viikonlopun mittaiselle laskettelureissulle. Slovakialaisen vaihtarikaverimme Martinin oli määrä toimia operaation strategisena johtajana minun ja Christianin toimiessa selustassa. Alunperin porukkaan piti liittyä useiden eri maiden edustajia, mutta lopulta viimeistäkin espanjalaista myöten ihmiset katosivat muihin suuntiin, joten matkaan läksivät vain kolme urhoollista kohti lumihuippuja! Eikka olisi varmaan mylviny mukaan, mutta hänellä oli jo kiire juomaan viiniä Wieniin yhdessä tyttöystävänsä kanssa.

Alotettiin reissu tietenkin perussähläyksellä, niinkuin asiaan kuuluu. Oltiin muka ajoissa liikkeellä kohti juna-asemaa, mutta jotenkin onnistuttiin louhimaan liian tehokkaasti. Ei keretty ostamaan lippuja asemalta hirveiden jonojen vuoksi, joten ei auttanu kuin hypätä suksien ja lautojen kanssa junaan ja ostaa lippu konnarilta. Hiki päässä siinä istuttiin ja toivottiin ettei lipunmyyjä kynytä liikaa hilloa matkalipuista, sillä yleensä paikanpäältä ostettuna liput ovat kalliimpia. Saimme liput viimein kätösiimme edullisesti, mutta Slovakian rajalla konnari rupesikin mylyvimään lippuja näyttäessämme, että ei kelepaa Bratislavaan asti. Piti ostaa uudet liput ja rihikuivaa paloi. Bratislavan asemalla meillä oli apouttiarallaa minuutti aikaa vaihtaa junasta toiseen, joten taaskaan ei ehditty ostaa lippuja ennakkoon. Juostiin taas soijassa kohti kakkoslaituria ja huomattiin, että juna on aivan viimistäkin viimistä koloa myöten käytännön täynnä maakalaisia. Kiihytettin kohti junan takaosaa tutkien olisko meille jossain tilaa. Ihmiset nauroivat meille ja heidän ilmeistä näki, että emme tule koskaan löytämään itseämme kyseistä junasta. Babylonian pauloissa oleva naiskonnarikin sanoi, että ei mitään toivoa mahtua kyytiin. Heitettiin fysiikan lait roskiin ja vängättiin väkisin viimeiseen vaunuun ja rautasukkulan ovi saatiin juuri ja juuri pukattua kiinni ennenkuin se lähti mylvimään eteenpäin. Siinä sitten taitettiin matkaa ensimmäiset kaksi tuntia seisten rinkkojen kanssa täyteen ahdetussa maakalaiskarsinassa. Olo oli kuin sardiinipurkissa, tilaa oli valehtelematta maksimissaan puolen lattianeliön verran. Jostain kumman syystä matka oli kaikkea muuta kuin huono. Nauratti vaan, että ompahan tämmönenkin tullu sitte koettua. Ihmiset ottivat tilanteen muutenkin rennosti ja kaikilla oli hauskaa tai sitten kaikki oli viimisen päälle babylonian hollywoodia. Muutaman tunnin päästä pääsikin jo istumaan loppumatkan ajaksi. Minä ja Christian hypättiin junasta Liptovski Mikulasissa ja Martin jatkoi eteenpäin kotiinsa, koska hänen täytyi hakea lumilauta ja muut tarvikkeet viikonloppua varten. Martin oli yhdessä Christianin kanssa laatinut ultimaattisen kartan, jonka avulla suunnistimme hänen tätinsä majataloon. Orgoniitin voimalla pääsimme lopulta perille ja Martinin iskä oli meitä siellä vastassa keittäen teetä ja tarjosi hän myös hieman männyllä maustettua mökyööliäkin. Majatalo oli perushuttua: Makuu/olohuone, keittiö ja wc. Tilaa piisas enenmmän kuin tarvittiin!

Perjantaiaamuna kammettiin ittemme ylös ja hypättiin junaan kohti Liptovski Mikulasia, jossa meidän oli määrä tavata Martin ja jatkaa matkaa kohti hiihtokeskusta. Myöhästyttiin tietysti bussista, koska innostuttiin liikaa ihmettelemään pienen vuohenjuustokioskin tuotevalikoimaa. Tyhjin käsin ei tietenkään lähetty rinteisiin vaan ostettiin lähes kilo raakavuohenjuustoa ja muita elintarvikkeita läheisestä siwasta.

Sää oli pilvinen ja ylhäällä oli helekutinmoinen sumu. Huipulla ei nähnyt pariakymmentä metriä edemmäs, joten laskemisesta ei siellä kohtaa tullut oikeen yhtään mitään. Onneksi sumu hälveni alaspäin laskiessa ja suurinta osaa rinteistä pystyi kuitenkin laskemaan. Tuoretta lunta ei ollut kuitenkaan satanut yli kahteen viikkoon ja rinteet olivatkin hieman jäiset ainakin minun makuun. Christiania ja Martinia ei niinkää jää haitannut. He löysivät riemua snowparkista. Martin onnistui loukkaamaan itsensä yrittäessään jotain ennen kokeilematonta temppua nimeltä kinkkireili. Muistoksi reilistä jäi kipiä pää ja nirhauma jalassa. Itsehän en osaa mitään temppuja eikä muutenkaan uskallusta riitä, joten tyydyin fiilistelemään pelkästään rinteissä. Puolivälissä päivää pidettiin vuokraamon terassilla lounaspiknikki.

Hiihtojen jälkeen mentiin poikien kanssa Besenovan thermal spa:han, jonka ulkoilma-altaat lämpesivät syvältä maasta tulevasta vulkaanisesta vedestä. Olipahan mieleistä löllyä laskettelupäivän jälkeen muutama tunti +40 asteisessa vedessä! Kylpemisen jälkeen palattiin majoituskömmettiin nukkumaan toivoen parempaa säätä seuraavalle päivälle.

Kännykkä pirisee aamukuudelta, hieron silmät unihiekasta ja äkkiä vilkaisu ulos. Ulkona pilvetön taivas ja kukot kiekuu auringon noustessa. Innosta pinkeänä aamupala huiviin ja kohti juna-asemaa. Taas saatiin juosta puolet matkasta tapamme mukaan. Kymmenen nurkilla ja useiden junavaihtojen jälkeen olimme määränpäässä High Tatras vuorilla hymyissä suin hissiliput taskussa kohti huippua.

Maisemat olivat kertakaikkiaan upeat! Porukkaa oli tietysti tungokseen asti, mutta se ei meitä haitannut. Koko päivän paistoi aurinko ja meinasi naamakin siinä palaa. Rinteet olivat paremmassa kunnossa kuin perjantaina Low Tatrasilla, mutta silti hieman liian jäiset, varsinkin puolen päivän jälkeen kun tykitetty lumi oli kulunut pois. Huipulle olisi päässyt erillisellä gondolilla, mutta hinta maksoi yli päivälipun (21€) verran, joten tyydyttiin

Welcome to babylonian ski center

pitämään lounastauko korkeimmassa mahdollisessa paikassa ilman lisämaksuja. Sieltä aukesi huikea maisema kohti vuorien välissä olevaan laaksoon. Vuoren rinteillä alempana näkyi myös harvinaisia vuorikauriita tai mitä lie olivatkaan. Oltiin erittäin mielissään aurinkoisesta päivästä ja mökille takas päästyämme ei unta kauan tarvinnut odotella... zzZZz

Aivan mielissään

Edustusjoukkue

Kelepas hörppiä Kozelia!


Sardiinitkin pääsivät fiilistelemään maisemia

Kahdesta edellispäivästä uupuneina nukuttiin melkeen aamukymmeneen. Löhöiltiin vielä heräämisenkin jälkeen ja suunniteltiin tekemistä ennen illan junamatkaa. Martin ehdotti, että lähdettäisiin katsomaan lähellä sijaitsevaa luolastoa ja sinne sitten suunnattiinkin. Luola oli isoin koskaan näkemäni ja Christiankin oli aivan täpinöissään. Luola oli alunperin muodostunut kallion sisällä virtaavasta joesta, joka on vuosituhansien aikana kovertanut matkaansa eteenpäin. Luolalla oli pituutta yli 40 kilometriä ja yleisöosuuskin oli yli kilometrin pituinen. Isoimpiin kohtiin olisi voinut rakentaa helposti muutaman sadan neliön omakotitalon. Luolan sisällä virtasi myös kristallinkirkas puro, jossa ei harmikseni kuitenkaan ollut minkäänlaista kalakantaa. Olisipa vai ollut huikea jallittaa luolatammukkaa! Erilaiset tippukivimuodostelmat olivat aivan käsittämättömän omalaatuisia ja upeita. Niiden muodostumiseen oli kulunut aikaa satojatuhansia vuosia ja siinä sitten luolapärinöissään mietti, kuinka lyhyt aika luolan historiaa meidän käynti siellä on. Kuvia ei luolassa saanut ottaa, joten harmikseni en voi sitä visuaalisesti esitellä. Martinin täti lupasi kyyditä meidät luolasta kohti majataloa ja matkalla pysähdyimme babylonian shellille ostamaan hieman juustoa ja nauttimaan heidän tarjoamiaan hot chocolatea (sulaa suklaata kermavaahdolla), kahvia ja vadelmakakkua. Martinin täti ja hänen miehensä olivat todella ystävällisiä ja lepposia tyyppejä.

Lepakkoluolan mainoskyltti

Luolaseikkailujen jälkeen pakattiin kamat ja oltiin tottakai taas liian myöhään liikenteessä kohti paluujunaa Brnoon. Martinin tädin miehen täytyikin näyttää formulakuskin taitojaan moottoritiellä, jotta ehtisimme ostamaan liput ennen junan lähtöä. Lipunmyyjä sanoi, että kaikki paikat on jo myyty, joten meille jäi kaksi vaihtoehtoa: Joko jäädä vielä yhdeksi yöksi ja lähteä vasta aamulla tai vaihtoehtoisesti hypätä junaan ja sanoa konnarille, että ei tiedetty junan olevan täynnä. Valitsimme jälkimmäisen... Bratislavaan asti sain taas matkata käytävällä rinkkojen kanssa Martinin ja Christianin pelatessa äärimmäisen hekumallista shakkiottelua. Koko reissun myöhästelysaldon kruunasi vielä minuutin liian pitkä kävelymatka Brno:n juna-asemalta linja-autopysäkille. Ei auttanu muu kuin ottaa taksi, sillä kahdentoista jälkeen yöllä bussit kulkevat vain tunnin välein. Tässä vaiheessa ei tosin ollut enää muu mielessä kuin asuntolassa odottava kuuma suihku ja puhtaat lakanat.

Kaikesta sähläyksestä ja hitaista jaloista huolimatta reissu oli huikea ja isot kiitokset tästä kuuluu Martinille!