Kuningasfasaaneja jallittamassa

Kello soi 06.30, eli aivan liian aikaisin, koska olemme jo tottuneet nukkumaan myöhään. Koulu tai muut menot eivät ole vaatineet tähän mennessä liiallisia aamuponnisteluja. Kyseessä oli kuitenkin erityinen aamu, sillä tsekkiläinen ystävämme Veronika on kutsunut meidät seuraamaan heidän metsästysseuransa kauden päättäjäisjuhlaa, jossa keskitytään erityisesti fasaanien kastiluokan ylimpään ruhtinaaseen, eli kuningasfasaaniin.

Sumuisen aamun jälkeen selvisimme kuitenkin Eerojuhanin kanssa Veronikan opastamana linja-autoasemalle, josta matkasimme tunnin kohti Etelä-Moravian hedelmällisiä fasaanikehtoja. Maisemat päätien varressa ovat tasaisen tylsää peltomattoa ja luontokin on levossa, joten päätin ennemmin sulkea silmät ja uneksia tulevasta kesästä tai jostain ihan muusta. Perille saavuttuamme Veronikan ystävä (jonka nimeä en kyllä tähän hätään muista) haki meidät pysäkiltä ja lyhyen ajomatkan jälkeen saavuimme jahtikämpälle. Hyväntuuliset ja puheliaat herrasmiehet toivottivat meidät tervetulleeksi, vaikka emme yhteistä kieltä puhuneetkaan. Onneksi Veronika tulkkasi meille tärkeimmät seikat. Istuimme pirtin pöytään ja aamupalaksi meille tarjoiltiin tietysti iso snapsilasillinen borovitskaa, joka on perinteinen Slovakialainen katajanmarjoista tehty viina. Olipahan vain melkoisen väkevää, mutta silti erinomaisen makuista. Eräkämppä oli sisustettu asiaan kuuluvilla täytetyillä eläimillä ja metsästyskuvilla. Sitä mukaa mitä snapsilasi tyhjeni, niin lisää tuli kysymättä. Ei siis aikaakaan, kun huomasi jo olevansa hiprakassa ja kellokin näytti vasta puolta kymmentä. Naurettiin vaan Eikan kanssa, että mitähän tästä päivästä seuraa jos sama meininki jatkuu pitkin päivää...

Tällaiselta majan sisätiloissa näytti ( jokseenkin kuvan keskellä nestemäistä katajaa)

Torvensoittajat ilmoittivat jahdin alusta ja lopusta

Kymmenen pintaan ja liian monen snapsin jälkeen jahdin oli kuitenkin määrä alkaa ja huokasin helpotuksesta, että ei tarvi vielä kuitenkaan sentään nukkumaan lähteä! Aurinko paistoi keväisen lämpimästi ja mietinkin, että tällä hetkellä kylmä Suomi houkuttaa kohtalaisen vähän. Alue oli peltojen ympäröimä ja siellä täällä oli pieniä metsälaikkuja, jossa himotut pitkäpyrstöt pitivät majaansa tiheän risukon suojissa vailla huolia. Lintujen leppoisaan elämään tulisi kuitenkin muutos piakkoin, sillä tsekkiläisistä ja itävaltalaisista pyssysankareista muodostettiin tiheä ketju metsikön toiselle puolelle. Erityisesti itävaltalaisilla kutsuvierailla oli todella tyylikkäät villakankaiset metsästysvaatteet, mistä näki, että ei ole ihan köyhimpien hommaa tämä tällainen metsästys. Jahti käynnistyi perinteitä kunnioittaen torvisoiton saattelemana. Vanhemmat kävelykeppien kanssa liikkuneet herrasmiehet olivat jättäneet ampumistouhun nuoremmillensa ja heidän olikin tarkoitus kiertää metsikön toiselle puolelle ja ajaa linnut sieltä kohti passiketjua. Äijät koputtelivat keppejänsä puunrunkoihin ja ei aikaakaan kun linnut jo kiitivät oksien lomassa kohti tulevia haulisuihkuja. Ensimmäisellä yrityksellä lintuja taisi pudota kaksi kappaletta ja laukauksissa onnistuneet metsästäjät olivat yhtä hymyä ja he pääsivätkin paistattelemaan itseään salamavaloihin, sillä kaikki ottivat heistä kuvia saaliineen. Saalista saaneelle annettiin myös perinteen mukaisesti männyn oksa hattuun merkikiksi onnistuneesta laukauksesta. Labradorin noutajiakin oli mukana, mutta saaliit putosivat niin lähelle ja nähtäville, että ne haettiin jalkaisin. Jokaisen kierroksen jälkeen ammutut linnut tuotiin puista rakennettuun telineeseen roikkumaan ja niistä otettiin kuvia. Tietysti siinä lomassa nautittiin lisää "virvokkeita" ja toivottiin kaikille osallistujille saalista.

Ruuti palaa

Ja kuningasfasaani tippuu

Siinä onnelliset pyssyhenkilöt

Elämykset Etelä-Moraviassa eivät loppuneet fasaanien metsästykseen, sillä metsästysalueen tuntumassa, n. 1,5 km:n päässä metsästysmajalta oli pellolla n. 5000 hanhen parvi. Tämä oli paikallisten metsästäjien antama arvio, joten meitä ei ole epäileminen ja totta totisesti niitä näytti vähintään sen verran olevan. En oikeastaan päässyt selville siitä, mitä lajia nämä hanhet olivat, mutta paljon niitä ainakin oli. Ja metsästettäviäkin ne olivat. Kuulemma tähän aikaan hanhien parveutuminen ei ole tavallista, eikä kukaan heistä tuntunut tietävän mistä kyseinen parveutuminen johtuu. Kenties ilmastonmuutoksella on näppinsä pelissä? Kukapa sen tietää.

Hanhia riitti enemmän kuin kylliksi.

Neljännen tai viidennen tulitusseremonian jälkeen lähes kaikki haulikkoa heiluttavat olivat saaneet saalista, joten oli aika lopettaa paukuttelu ja siirtyä sisälle jahtikarkeloihin. Alkupalaksi pöytään kiikutettiin erinomaista  possunpaloja sisältävää keittoa, jota nälissäni ja hieman kylmissäni ryystin kitusiini kaksi lautasellista leipien kera. Juuri ja juuri kerkesi hengähtää ja avata oluen kun pöytään tuotiin lautasellinen paneroitua villisian pihvejä ja mehukkaita perunoita. Ruoka oli erinomaista ja jutustelua oli leppoinen kuunnella, vaikka ei puheesta käytännössä mitään tajunnutkaan. Jälkiruuaksi keittiön emäntä oli loihtinut pannukakkuja jollain marmelaaditäytteellä ja päällä oli suklaakastiketta, joten kyllä siinä suomipojan kelpasi maiskutella. Eikan kanssa fiilailtiin päivän tapahtumia ja todettiin vain, että olipahan jees meininki!

Siinä päivän saalis (yksi pitkäpyrstö liittyi joukkoon kuvan oton jälkeen)

 Teksti: Ose
Kuvat: EJ